Taustaa ja tarinaa...
Iitu (tottelee paremmin nimeä Piips) on allekirjoittaneen 24-vuoden takainen haave ja unelma, joka viimein tassutella töpsötteli laumaamme maaliskuussa 2007. Siis erittäin haluttu ja odottettu perheenjäsen! Pitkällisten keskustelujen ja neuvottelujen jälkeen sain viimeinkin isännältä luvan soittaa puhelun, ja onneksemme (vai turmioksemme?) seitsemän pennun katraasta oli vielä tämä riiviö vapaana. Naperoa ja pesuetta käytiin katsomassa pentujen ollessa n. 4vk ikäisiä ja perille päästyämme se olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä! Tämä pienen pieni palleroinen tassutteli ympäriinsä huonetta tutkien, iskän varpaita matkalla purren sekä sulattaen kaksijalkaisten sydämet yhdessä hetkessä. 
Melkein tuon pienen otuksen olisi jo silloin voinut salakuljettaa takin alla kotiin, mutta raskain sydämin jätettiin pentu vielä kasvamaan. Odottavan aika on pitkä, mutta viimein koitti aika hakea pieni kotiin. Ajomatkaa ei onneksi ollut suuntaansa kuin hieman reilu 1½ tuntia ja lyhyen alku itkun jälkeen sekin meni sitten sylissä nukkuen. Alkuun oli tietysti paljon ihmettelemistä, kun maaseudun rauhasta tupsahdettiin keskelle asfaltti- ja kerrostaloviidakkoa, sillä tuohon aikaan asuimme vielä Jyväskylän Lutakossa. Iitu oli kuitenkin reipas pentu ja hyvin nopeasti aluetta tutkittiin ja laajennettiin ulkosallakin. Sisällä paikat tutkittiin heti tarkasti ja tottakai piti tehdä selväksi kaksijalkaisille tuleva arkielämä uuden tulokkaan kanssa → isäntä siivosi lammikon olkkarista ja emäntä korjasi kikkareet makkarista. 
Siitä se sitten lähti elämä rullaamaan omalla painollaan. Piips oli loppujen lopuksi yllättävän helppo pentu. Paljon ei tuhoja tullut...tietysti nyt vähän pitää betoniseinää maistella ja listoja pureskella...ja sitä muuta tavallista mitä pienet koirat keksii. Iitu ei koskaan oikeastaan tuhonnut juuri mitään, vaan ennemminkin sisusti uudelleen. Sohvatyynyt, peitot, verhot ym. muut tavarat näyttävät ilmeisesti paljon paremmilta lattialla. Melko nopeasti tuo onneksi tyytyi odottamaan ja olemaan kiltisti yksinollessaan. Ihana, ja voisiko sanoa jopa hieman poikkeuksellinen ominaisuus Iitussa on ollut alusta alkaen se, että Iitu ei juurikaan käytä ääntään. Ainoastaan leikin yhteydessä löytyy melkoisen tehokkaat desibelit 
. Erittäin harvassa ovat ne kerrat, kun haukku kuuluu kotiin tullessa.
Arkitottelevaisuuden opettelu alkoi tietenkin heti ensimmäisestä päivästä lähtien eikä siinä juuri vaikeuksia ollutkaan. Tervepäinen pentu, joka ei turhista murehtinu. Kaikkea on tutkittu ja ihmetelty pennulle normaaliin tapaan ja säikähdyksistä Iitu palautui nopeasti eikä samaa asiaa ole toisten tarvinnut pelätä.
Perustottelevaisuuteen lähdettiin hakemaan lisäoppeja Laukaan koiraharrastajien järjestämältä kurssilta Iitun ollessa hieman alle 4kk ikäinen. Sieltä saatiinkin paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä koulutukseen sekä ihan normaaliin arkielämään. Perustottelevaisuutta harjoiteltiin hieman toko-uraa silmällä pitäen, mitään vakavia harrastus- tai kisatavoitteita meillä ei tuolloin vielä ollut. Koko laji oli meille kummallekin täysin tuntematon ja ajattelin, että kisataan, jos koira ja ohjaaja osoittavat omaavansa kykyä lajiin. Tämä kannatti, sillä taidot ovat kehittyneet ihan urakalla. Peruskurssin jälkeen jatkoimme muillekin kursseille ja tällä hetkellä olemme saavuttaneet tottelevaisuudessa kaikki koulutustunnukset (TK1, TK2, TK3 ja TK4). TK4 koulutustunnuksen saimme maaliskuussa 2011, jolloin Iitusta tuli ns. tottelevaisuus valio! Jatkamme edelleen lajin harrastamista, terveyden mukaan mennään.
Piips on aivan mahtava toko-koira ja ihana harrastuskaveri. Iitu on iloinen, vauhdikas ja motivoituu sekä nameista että leluista. Eniten arvostan Iitun luonnetta ja ajatusmaailmaa siinä, että se on kestänyt hienosti ohjaajansa lukuisat töppäykset ja virheet. Niitä on tullut, niistä on otettu opiksi ja niihin on löydetty ratkaisut. On ollut aivan mahtavaa opetella tätä lajia juuri Iitun kanssa.
BH-kokeen suoritimme Iitun kanssa Jyväskylässä 6.5.2009, jonka seurauksena meistä tuli virallisesti yhdyskuntakelpoisia. 
Tokon lisäksi olemme tutustuneet Iitun kanssa agilityyn, jonka aloitimme Jyväskylän Agility Teamin alkeiskurssilta kesällä -08. Tämä laji olisi ollut ehdottomasti suosikkimme, sillä Iitu rakastaa juoksemista ja vauhtia, samoin kuin omistajansakin. Kuitenkin lokakuussa 2009 käytin Iitun eläinlääkärissä, jossa löydetyt terveysasiat päättivät meidän agilityuran. Iitu ei käytännössä k uitenkaan oireile mitenkään eikä vauhti ole hidastunut, mutta tietäessäni asioita koiran terveydestä, joita se ei itse ehkä tiedosta, päädyin siihen ratkaisuun, etten turhaan aseta Iitun kroppaa lajin tuomalle suurelle rasitukselle. Kiitos kuitenkin kaikille meitä lajin parissa valmentaneille sekä treenikavereille.
Kaikkinensa tämä Iitu-ilopilleri on luonteeltaan kaikkien kaveri. Iitu on äärettömän ihmisrakas ja tulipa kotiimme kuka tahansa, niin vastassa on aina yhtä iloinen ja innokas vastaanottaja. Mitä vieraampi ihminen sen ihanampi hän Iitun mielestä on. Houkutteluja ei tarvita, sillä tämä tyttö tulee syliin kutsumattakin ja useimmiten lupaa kysymättä. Vieraat on vaan niinihania!
Myös vieraiden koirienkin kanssa useimmiten löytyy yhteinen sävel, mikäli toinen osapuoli ei ihan vähästä hätkähdä. Iitulla on tapana mennä suoraan asiaan eikä leikit ole sieltä rauhallisimmasta päästä. Tosin, jos toisen koiran luona on tämän omistaja, niin Piips tekisi luultavasti mieluummin tuttavuutta hänen kanssaan.
Elämä on Iitun kanssa todella mukavaa ja helppoa. Piips on ensimmäisenä koiranani täyttänyt odotukseni harrastus-ja kotikoirasta satakymmenprosenttisesti. Iitu on täydellinen pakkaus. Iloinen, vauhdikas, rämäpäinen...ihan täydellinen!
- Maarit
