Waterfowler Bliss - Ruu
Pikku-Ruu on metsästyslinjainen labradorinarttu, joka liittyi joukkoomme pian Rukkasten jälkeen elokuussa 2010. Pitkään olimme jo pohtineet toisen koiran ottamista, sillä ajankohta oli pennulle erittäin hyvä. Eniten pohdintaa aiheutti rodun valinta, joka seilasi monenlaisissa vaihtoehdoissa. Sitten kun pääsin läheltä tutustumaan työlinjaiseen labukkaan, oli päätöksen teko lopulta yllättävän helppo. Eniten meitä onnisti löytää ystävän kautta hyvä kasvattaja, jolla oli pentuja sopivasti suunnitteilla ja yhdistelmä vaikutti hyvältä. Sitten enää jännitettiin tuleeko pentuja, kuinka monta ja saammeko me yhtä tyttöä kotiin. Muistan vieläkin sen päivän, kun sain tekstiviestin kasvattajalta, että pieni musta tyttö täältä lähettää meille terveisiä. 
Ruu on yhdellä sanalla kuvailtuna kiltti. Se on ollut niin kiltti ja helppo pentu, etten olisi voinut uskoa sellaisia pentuja olevankaan. Olin varautunut listojen syöntiin, kalusteiden maisteluun ja siihen muuhun normaaliin, mitä pennut nyt keksivät. Meidän Pikku-Ruu ei ole tehnyt mitään! Kodinhoitohuoneen ovenkarmeissa on pikkuruisia raapimajälkiä sen takia, että omistajansa eivät uskoneet, että häkki ei yksin riittä oviaukon peitteeksi. Niinpä pikkumusta yritti yhden päivän ajan siirtää koiraporttia, kunnes hoksasi ettei se siitä irtoa.
Piips otti Ruun vastaan ensin innokkaasti, kunnes tajusi, että rääpäle tuli oikeasti jäädäkseen. Iituahan ahdistaa liiallinen läheisyys, joten urahduksia kuului tuon tuostakin (kuuluu ajoittain vieläkin), kun pentu mukamas kulki liian läheltä. Neiti Näpsällä oli tuolloin vielä menossa toipuminen järkytyksestä Rukkasten saapumisen takia, jonka vuoksi katti ei tuntunut olevan Ruusta moksiskaan. Totesi pennun olevan alempaa rotua, joka ei aiheuta ongelmia. 
Piinalla ja Paniikilla oli koirien käsittely vielä vähän kesken, joten ne alkuun sähisivät. Pian kuitenkin pystyttiin jo hengailemaan samassa jengissä, samalla lattialla ja samojen lelujen äärellä. Ruusta on kasvanut ihanan sosiaalinen koira, joka ei kavahda kissojen puskemista. Ihanaa, kun saa olla nykyisin todistamassa kissojen ja koiran herkkiä hetkiä.
Pikku-Ruu on siis kiltti, suloinen, herttainen, sosiaalinen sekä silti hyvin vauhdikas, aktiivinen ja iloinen. Siitä on kasvamassa oikein hyvä harrastuskoira lajiin kuin lajiin. Ruu on huomattavasti pehmeämpi koira kuin Iitu, ja on sen vuoksi opettanut ja kehittänyt minua jo nyt todella paljon koiran ohjaajana.
Alunperin allekirjoittanut oli ajatellut harrastuslajeiksi tokoa ja pk-hakua sekä kenties agilitya. Nome-jutut eivät kiinnostaneet ja niitä ei todellakaan tultaisi harrastamaan. Akille pyhästi vannoin, että yhtään linnunraatoa ei meidän pakasteeseen tule. Taipparit kasvattajan mieliksi ja that´s it. Vaan annas kun kävin katsomassa labradorien nome-kokeita ja siellä kisaavia koiria. Miten koirat pystyivät olemaan niin innoissaan, niin sydämellään ja joka solullaan mukana jossain asiassa? Niinhän siinä sitten kävi, kuten varmasti monelle muullekin. Innostuin lajista sekä sen haasteista ja päätin, että varmasti ainakin tarjoan Ruulle mahdollisuuden toteuttaa itseään lajissa, johon se on saanut tiedot ja taidot jo äidinmaidossa.
Tällä hetkellä treenaamme aktiivisesti siis nomea sekä tokoa. Ruu on yllättävän innokas tokoilija ja sen kanssa on ihanaa treenata, kun huonoja päiviä ei ole koskaan. Mutta pakko myöntää, että vauhtia ja todellista ruutia tulee esiin nome-treeneissä, joissa olen saanut hämmästellä pennun luonnollisia taipumuksia ja vaistoja lajiin. Kaikki on minulle niin uutta ja hankalaa. Tuntuu, että Ruu osaa luonnostaan paremmin kuin ohjaajansa ja niin se varmasti osaakin.
Aika näyttää, mitä meistä tulee ja tuleeko mitään. Ruuppa on todella ihana nuori koiran alku, täydellinen paketti tähän mennessä. 
